Taloudellinen riippumattomuus – Paljonko rahaa on riittävästi?

Haaveiletko lottovoitosta ja elämästä ilman taloudellisia huolia ja murheita? Suurin osa ihmisistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä stressiä tai ahdistusta omasta taloudellisesta tilanteestaan, mutta harva tulee ajatelleeksi, että taloudellinen riippumattomuus on mahdollisuus saavuttaa myös ilman lottovoittoa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää määrätietoisuutta ja suunnitelmallisuutta, mutta ennen kaikkea sitoutumista vuosien pituiseen projektiin. Tässä artikkelissa kerromme siitä, miten voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden ja minkä verran rahaa yleensäkään ihmiselle on tarpeeksi.

Ihmisen perustarpeet

Asuminen ja ruoka ovat perustarpeita, joihin myös suurin osa yksilön käytettävissä olevista tuloista yleensä kuluu. Vaikka asunto olisi velaton, kustannuksia koituu esimerkiksi yhtiövastikkeesta, sähkölaskusta sekä vesimaksusta. Yleensä myös asuntoa tarvitsee aika ajoin remontoida. Oman asuntolainan lyhentämistä pidetään taloudellisesti järkevämpänä ratkaisuna kuin vuokra-asumista, mutta toisaalta vuokra-asuminenkin on joissakin elämäntilanteissa perusteltu vaihtoehto omistusasumiselle. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa asuntojen hinnat ovat korkealla, eivätkä kaikki edes halua hankkia omistusasuntoa suurkaupungista, jos he asuvat paikkakunnalla vain tilapäisesti esimerkiksi opiskelupaikan vuoksi.

Asumisen hinta ei ole täysin vapaasti yksilön määritettävissä, mutta ruokakulujen määrään hän voi sen sijaan vaikuttaa hyvinkin paljon. Ravintoloissa ja kahviloissa syöminen on selvästi kalliimpaa kuin ruoan tekeminen itse kotona. Kaikki eivät ole kokki kolmosia, mutta yksinkertaiset perusruuat kyllä sujuvat pienen harjoittelun jälkeen jokaiselta. Jos ruokakulut tuntuvat lohkaisevan kohtuuttoman suuren kuukausittaisista menoistasi, mieti, voisitko karsia kulujen määrässä jollain tavalla. Vertaile eri kauppojen hintoja ja mieti, mistä kaupasta saat tarvitsemasi tuotteet edullisimman. Muista hyödyntää myös kauppojen alennustuotteet ja muut tarjoukset.

Tulojen hankkiminen

Suurin osa aikuisista ihmisistä saa päätoimeentulonsa palkkana työstä. Palkan suuruus vaihtelee koulutuksen, kokemuksen, työnkuvan ja yrityksen mukaan. Voit jossain määrin vaikuttaa palkkatasoosi itse kouluttautumalla ja hakeutumalla aloille, joissa töitä riittää myös tulevaisuudessa. Aina palkankorotuksia ei kuitenkaan tule, vaikka kuinka haluaisitkin ja joskus töiden määrä saattaa vähentyä tai jopa loppua kokonaan. Vaikka toimeentulosi tällä hetkellä tuntuisikin varmalta ja vakaalta, muista päivittää osaamistasi säännöllisesti ja tehdä itsestäsi tärkeä työnantajallesi. Jos työskentelet yrittäjänä tai esimerkiksi freelancerina, laadi riittävä suunnitelma toimeentulon turvaamiseksi myös hiljaisempina aikoina.

Säästäminen

Jos tulosi ovat pienet ja pakolliset menot lohkaisevat suuren osan tuloistasi, voi säästäminen tuntua liian kaukaiselta haaveelta. Säästämisen avain ei ole kuitenkaan se, kuinka suuria summia voi kuukausittain säästää, vaan se, että sitoudut säästämisprojektiisi pitkäksi aikaa ja säästät säännöllisesti, vaikka summat olisivatkin pieniä. Pienistä puroista syntyy suuria jokia, ja tämä pätee myös säästämiseen. Tutustu erilaisen säästämisen ja sijoittamisen vaihtoehtoihin, esimerkiksi rahastoihin ja suoraan osakesijoittamiseen, ja löydä itsellesi sopivin säästämisen muoto. Muista, että myös oman asuntolainan lyhentäminen on sijoittamista, sillä kasvatat samalla varallisuutesi määrää. Jonain päivänä laina on kokonaan maksettu, ja sinä olet ison askeleen lähempänä taloudellista riippumattomuutta.

Miten omaa varallisuutta voi arvioida?

Internet on puolillaan sivustoja, jotka tarjoavat neuvoja talouden hallintaan ja vaurastumiseen. Vähintään yhtä paljon kuin kuitenkn myös paikkoja, jotka tarjoavat pikaista helpotusta taloudellisiin vaikeuksiin esimerkiksi pikavippien muodossa. Raha-asioiden hoidossa ja oman talouden hoidossa kannattaa toki hyödyntää ulkopuolista apua, mutta on tärkeää suhtautua kriittisesti myös erilaisten asiantuntijoiden neuvoihin ja vinkkeihin. Neuvojen jakaminen on nimittäin heidän työtään, ja heidän täytyy saada palkkansa jostain.

Omaa taloudellista tilannetta voi arvioida erilaisten työkalujen avulla. Valmiiden laskureiden lisäksi myös taulukkolaskentaohjelma tai jopa perinteinen ruutuvihko ovat oivallisia vaihtoehtoja. Kirjaa kotitaloutesi tulot, menot ja lainat ja laadi budjetti. Aseta säästötavoitteet ja pitäydy niissä ja olet jo harppauksen lähempänä vaurastumista.